torstai 16. helmikuuta 2017

Pennut 3 viikkoa

Pennut kasvavat hurjaa vauhtia ja pentulaatikossa on jo kova tohina. Tässä kuvia kolme viikkoisista pennuista.
Poika 1
Poika 2

Poika 3
Tyttö 1



torstai 9. helmikuuta 2017

Meillä on pentuja!

Ihanaa! Pitkästä aikaa meillä on pentuja <3 Danan ja Ricon suloiset pienokaiset syntyivät 25.1.2017. Pentueessa on kolme poikaa ja yksi tyttö. Kuvassa pennut viikon vanhoina.

Pentueen sukutaulu jalostustietojärjestelmässä. Lisätietoja pennuista saa soittamalla Susannalle (puh. 050-355 6581) tai kennelbrisamarina(at)gmail.com.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Syksy

Nyt on talvi, mutta palataan vielä muistelemaan viime syksyä. Syksyyn mahtui paljon koirailoa. Meidän perheen koirat lisääntyivät kahdella. Pauliinan perheeseen jäi Lolan pennuista Brisa Marina Bella Belleza eli "Nita". Vanhempiemme Nino sai kaverikseen "Danan" koko nimeltään Ygeia Brisa Marina De Zet. Tyttösistä lisää tietoa Meidän koirat -sivulla.

Lokakuussa tapasimme isolla joukolla kasvateille järjestämässämme koirapäivässä. Syksyiseen päivään sisältyi tutustumista Rally-tokoon, aktivointi aivojumppaa koirille, ruokaa ja rupattelua. Kiitos kaikille päivään osallistuneille! Isla, Elmo, Lilli, Bruno & Funya, Dana, Nita ja Kemijärven poppoo Alma, Roto & Nuusku <3

Kuvia koirapäivästä:  (kuvat: Raisa Nivala)

Rally-toko





Dana, Nita, Elmo, Alma, Lilli, Bruno
Lilli
Dana

Elmo



















Alma Ruotsin muotovalio

Abellasta tuli 17.8.2013 Överkalixin näyttelyssä Ruotsin muotovalio. Tuomarina Wim Wellens.


torstai 18. heinäkuuta 2013

Alman menestystä VEPE:ssä

A-pentueen Abella eli "Alma" loisti Oulussa 13.7.2013. Alma suoritti hyväksytysti vesipelastuksen soveltuvuuskokeen. Näin Almasta tuli ensimmäinen espanjanvesikoira, joka on Vepen soveltuvuuskokeen suorittanut. Onnittelut vielä Almalle ja Riitalle mahtavasta suorituksesta!

Veneen haku


Lisää kuvateksti

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Isla Ruotsin MVA

Viime viikon lauantaina A-pentueen FI MVA Antonella "Isla" loisti Ruotsin Jällivaaran näyttelyssä. Isla oli VSP ja näin myös Ruotsin muotovalio!





maanantai 24. kesäkuuta 2013

Pentuhuone hiljenee

Viime viikkoina aika on mennyt vauhdilla. Pennut ovat pitäneet huolen, että mukavaa ohjelmaa päiviin on riittänyt. Olemme ulkoilleet ahkerasti ja tutustuneet uusiin asioihin. Kuusiviikkoisena pennuille tehtiin pentuetestaus. Testaajankin mielestä pennut ovat avoimia, reippaita ja hyviä harrastekoiran alkuja.

Juhannus viikonloppuna oli jo luopumisen aika. Ylivieskaan jäivät Lilli (beige tyttö) ja Luca (valkoinen poika). Kuopioon lähti Bobi (musta poika), Espooseen Bruno (ruskea poika) ja Jyväskylään Essu (musta tyttö). Ihana oli nähdä perheiden onni uudesta perheenjäsenestä, vaikka hieman haikeaa olikin. Luopumista helpotti se, että ruskea tyttö jäi Pauliinan perheeseen, Lolan kaveriksi.

Lisäsin uusia kuvia albuumiin. Kuvaa klikkaamalla pääset katsomaan kaikki kuvat.